"Näin uudistamme suomalaista huippu-urheilua"
Suomalainen huippu-urheilu tarvitsee itsenäisen, riippumattoman ja tulosjohdetun yksikön, jonka parhaat asiantuntijat ovat jatkuvasti lajiliittojen käytettävissä. Huippu-urheilun muutosryhmän näkemyksen mukaan muutostyötä johtaa uudistunut Olympiakomitea/Paralympiakomitea, joka jakaantuu Suomen Urheiluakatemiaan ja Huippu-urheiluyksikköön.

- Olemme edenneet nopeammin kuin itsekään uskoimme. Tarvittava muutos alkoi kirkastua tämän kevään aikana, ja siksi päätimme kertoa suunnitelmistamme julkisesti jo nyt. Suomalaisen urheilun iso kuva, SLU:n johdolla rakentuva Visio 2020, valmistuu omalla aikataulullaan, ja olemme siinä työssä luonnollisesti tiiviisti mukana. Tässä on nyt meidän perusnäkemystämme huippu-urheilun muutoksen mallista, joka on hyvin oleellinen osa kokonaisuutta, muutosryhmän vetäjä Jukka Pekkala sanoi.
- Jos tämä esitys menee syksyllä läpi ja löydämme siihen resurssiratkaisut, ryhmämme aloittaa muutostyön pohjustamisen ja jatkaa tätä työtä koko vuoden 2012 ajan, Pekkala jatkoi.
Huippu-urheilun muutosryhmä järjesti odotetun tiedotustilaisuutensa keskiviikkona Sonera Stadiumilla, Helsingissä. Pekkala kertasi paikalla olijoille koko muutostyön lähtökohdan.
- Tehtävämme on esittää Olympiakomitean ja Paralympiakomitean hallituksille syksyllä, millä tavalla meidän pitäisi muuttaa suomalaisen huippu-urheilun toimintatapoja ja rakenteita. Avoinna on toki vielä muutama kysymys, kuten mistä rahat tähän kaikkeen, mutta uskon vahvasti että sekin ratkeaa lokakuun loppuun mennessä, Pekkala vakuutti.
Kojonkoski: ”Yhteistyötä yli lajirajojen!”
Kaiken lähtökohtana on urheilijan polun rakentaminen innostavasta, monipuolisesta ja laadukkaasta lapsuusvaiheesta tulokselliseen huippuvaiheeseen.
- Esityksessämme olemme selvittäneet muualla maailmalla toimivia malleja. Mutta se, mitä ei ole kenelläkään muulla, on näkemyksemme siitä miten lapsuusvaihe ja nuoruus sekä lajin valintavaihe pitäisi kokonaisvaltaisesti hoitaa, Pekkala jatkoi.
Huippu-urheiluyksikön mallin esitellyt Mika Kojonkoski painotti, että merkittävin muutos on yhteistyön lisääntyminen.
- Meillä on jo nyt paljon vahvuuksia. Oleellista on koota kaikki tietotaito yhteen. Huippu-urheilu tarvitsee yhteisen johdon ja tavoitetilan. Yksiköllä on oltava parhaat mahdolliset asiantuntijat, ja kaikilla pitää olla yhteiset arvot ja pyrkimys erinomaisuuteen.
- Kukaan ei vastaa tällä hetkellä esimerkiksi siitä, että yhteinen kompetenssi eli kaikki se asiantuntevuus ja osaaminen joka meillä on, kasvaisi yli lajirajojen. Kaiken avaintekijä on huipputason asiantuntijoiden ja valmentajien yhteistyö. Se johtaa siihen, että ymmärrys purojen päissä eri puolilla Suomea lisääntyy, Kojonkoski sanoi.
Joukkuelajeja ei ole unohdettu.
- Suurin osa lapsista harrastaa joukkuelajeja. Toisaalta, joukkuelajien parhaat yksilömme pelaavat ammattilaisseuroissa maailmalla. Meidän on otettava huomioon joukkuelajien erityistarpeet, Antti Paananen painotti.
Kojonkoski muistutti, että Suomen kilpailuetuna on ollut ja tulee olla jatkossakin maailman paras huippu-urheilun tutkimus-, kehittämis- ja koulutusjärjestelmä.
- Kehitystyön johto on saatava mukaan Huippu-urheiluyksikköön. Sinne on saatava joka osa-alueelta kaikki parhaat asiantuntijat, Kojonkoski jatkoi.
Korjus: ”Jakelukanavana Suomen Urheiluakatemia”
Kun osaaminen on koottu yhteen, ja suomalaista huippu-urheilua johdetaan uudistuneesta Olympia/Paralympiakomiteasta, osaaminen on saatava alueellisesti mahdollisimman monen urheilijan polun tueksi.
Jakelukanavana toimii Suomen Urheiluakatemia.
- Meillä on jo 20 urheiluakatemiaa, jotka tekevät erinomaista työtä Olympiakomitean koordinoimana eri puolilla Suomea. Olemme kuitenkin keskittäneet tähän asti voimamme yli 16-vuotiaisiin. Jatkossa meidän on saatava huipputason valmennusosaaminen polun jokaiseen vaiheeseen, lapsuudesta alkaen, Suomen Urheiluakatemiaa esitellyt Tapio Korjus sanoi.
- Koko urheilijan polku on rakennettava huippu-urheilun vaatimustason mukaan. Uusi akatemiamalli vahvistaa huippu-urheiluosaamista paikkakunnilla ja kasvukeskuksissa. Se vaatii alueille satoja ammattivalmentajia lisää. Me uskomme, että löydämme keinot saada tähän tarvittavat resurssit ja näin myös tapahtuu, Korjus painotti.
-Tämä huippu-urheilun muutos on huikea mahdollisuus myös urheiluseuratyölle. Urheiluakatemioiden kautta syntyvä tiivis yhteistyö urheilijan arkiharjoittelun laadun ja olosuhteiden parantamiseksi on suuri tuki seuroille, jatkaa Korjus.
SUMMA SUMMARUM:
”Toimintatavan muutos! Se tässä on se kova juttu. Kun luomme toimintamallin, jossa paras mahdollinen osaaminen tukee urheilijan polkua kaikkialla Suomessa, rakenne seuraa automaattisesti perässä.”
- Jukka Pekkala
”Toimintamme tulee jatkossa perustua yhteistyön konseptiin; huipputason asiantuntijoiden ja valmentajien kesken sekä paikallisten toimijoiden kanssa. Ja osaamista on kehitettävä samalla koko ajan.”
- Mika Kojonkoski
”Uuden rakenteen pitää olla niin hyvä, että siitä on hyötyä meille kaikille. Kaikki päätökset on tehtävä huippu-urheilun vaatimusten ja tavoitteiden pohjalta. Päätöksenteon valta pitää olla huippu-urheilun osaajilla.”
- Tapio Korjus
Jukka Pekkala
Jukka Pekkala kertoo muutosryhmän esityksestä huippu-urheilun rakenteiksi ja toimintatavoiksi tiedotustilaisuudessa 22.6.2011
Mika Kojonkoski
Mika Kojonkoski kertoo huippu-urheiluyksikön toimintatavoista ja rakenteista muutosryhmän tiedotustilaisuudessa 22.6.2011
Antti Paananen
Antti Paananen kertoo joukkuelajien roolista huippu-urheiluyksikössä muutosryhmän tiedotustilaisuudessa 22.6.2011
Mika Kojonkoski
Mika Kojonkoski muutosryhmän tiedotustilaisuudessa 22.6.2011
Tapio Korjus
Tapio Korjus kertoo nykyisestä urheiluakatemiatoiminnasta muutosryhmän tiedotustilaisuudessa 22.6.2011
Jukka Pekkala
Jukka Pekkala kuvaa Suomen Urheiluakatemian tavoitteita muutosryhmän tiedotustilaisuudessa 22.6.2011
Jukka Pekkala
Jukka Pekkala korostaa yhteistyön tärkeyttä päätöspuheenvuorossaan muutosryhmän tiedotustilaisuudessa 22.6.2011
1 Kommenttia
Onnittelut muutosryhmälle nopeasta etenemisestä työssänne. Kiitos siitä, että rohkenette julkistaa näkemyksenne tässä vaiheessa alttiiksi kaikelle polemisoinnille. Toimintatapanne seuraa loogisesti avoimuuden linjaa, joka on ollut puheissanne jatkuvasti läsnä. Teot todistavat, että linja ei jää pelkästään puheisiin. Toivotan hyvää syventävää työtä tälle runkosuunnitelmalle. Vielä tarvitaan lihaa luiden ympärille.
Kirjoita kommentti ja osallistu keskusteluun. Kommentointi edellyttää kirjautumista palveluun.