Urheilijaksi kasvamisen salaperäisyys
Ryhmällämme on ollut huima näköalapaikka etsiä sitä, kuinka huipulle tähtäävän urheilijan kestävä perusta rakentuu. Olemme kysyneet sitä huipulle päässeiltä ja polun keskeyttäneiltä urheilijoilta. Olemme haastaneet kysymyksellä kymmeniä valmentajia. Olemme käynnistäneet lajiliittojen kanssa railakkaat ”polkutalkoot”, joissa kymmenien lajien parhaat osaajat ovat ”kirjoittaneet auki” oman lajinsa huipulle tähtäävän urheilijan polkua.
Kaikista näistä prosesseista on saatu satoa huippu-urheilun kehittämissisällön ja sen uusien rakenteiden ja toimintatapojen kivijaloiksi. Työ on edennyt nopeammin kuin vuosi sitten kuvittelimme, kiitos kaikkien teidän, innostuneiden ja innostavien huippu-urheilutoimijoiden.
Yhä useammin olemme palanneet peruskysymyksiin: Missä ja kuinka urheilijaksi kasvamisen prosessi syntyy ja etenee parhaiten? Mitkä ovat sen keskeiset rakennuspuut? Mikä siihen eniten vaikuttaa? Kuinka syntyy urheilijan mielenmaisema, johon tarttuu halu ja kyky tavoitella parasta mahdollista?
Tärkeiden asioiden joukosta seuloutuu yksi, jolla näyttää olevan äärimmäisen tärkeä merkitys perustan rakentamisessa. Huipulle päässeiden urheilijoiden joukosta ei vain vihjaista, vaan suorastaan karjutaan sitä, kuinka tärkeä merkitys kodilla, sen kannustuksella, ilmapiirillä, arkirytmillä, monipuolisilla virikkeillä ja viisaalla vanhemmuudella näille urheilijoille on ollut. Urheilijaksi kasvun prosessi on varsin varhain lähtenyt iloisesti ja rohkeasti liikkeelle. Vaikka ryhmämme varmasti olisi vuosi sitten noteerannut priorisoinnissaan sen merkityksen, emme silti osanneet tunnistaa sitä niin merkittäväksi kuin mitä sen nyt näemme.
Jos tuo, kotien ja vanhempien merkitys, pitää urheilijaksi kasvamisen peruskivenä paikkaansa, se tuo vääjäämättä monessa asiassa eteen rajujakin muutostarpeita. Kuinka saamme tämän vuosikymmenen äidit ja isät ymmärtämään, tahtomaan ja toimimaan tässä urheilijan polun laadukkaassa rakentamisessa? Sen ilmapiirin, kodin arkirytmin ja kannustuksen luomisessa. Millaisen kotoa saadun mielenmaiseman kanssa kymmenvuotias urheiluunsa sitoutuu tai on sitoutumatta?
Antaako valmentajakoulutuksemme tänä päivänä riittävästi työkaluja isien ja äitien innostamiseen ja yhteistyöhön? Tai kodeissa tapahtuvien kriisien tai muutosten tunnistamiseen? ”Kotiosaaminen” nousee lajista toiseen suureksi haasteeksi kun pohditaan omatoimisen harjoittelun kehittämistä ja siihen sitoutumista. Puhumattakaan niistä haasteista, joita viisas ruutuaikapulmien ratkaiseminen tuo joka kotiin.
Jos kotien sitoutumisen rytminvaihdos tapahtuu huipulle tähtäävän urheilijan polulla, saamme sen osaamisen kautta oheistuloksena samalla tärkeän rytminvaihdoksen myös lasten ja nuorten liikkumiseen kansanterveyden näkökulmasta. Moneen tärkeään asiaan on ”kopinottajia” huippu-urheilun kehittämistyössä löytynyt, mutta kuka ottaa todellisen kopin tästä. Materiaalit ja muut ”lumelääkkeet” eivät riitä. Tarvitaan oikeaa kohtaamista ja uudenlaista vuorovaikutusta kotien kanssa. Niin huippu-urheilun kuin erityisesti lasten itsensä vuoksi.
0 Kommenttia
Kirjoita kommentti ja osallistu keskusteluun. Kommentointi edellyttää kirjautumista palveluun.